Maantiekapakat

Kapakat kuuluvat eräänlaisina kylän keskuksina virolaiseen kulttuurielämään jo vähintään 1400-luvulta alkaen, ja kaupunkikapakat ovat vieläkin vanhempia. 1600-luvun lopussa lähes jokaisella kartanolla oli oma kapakkansa, joillakin jopa useampia. Perinteisesti kapakka on merkinnyt juomapaikkaa. Keskimääräinen viinan väkevyys kapakoissa oli 50 prosenttia. Kapakka ei ollut kuitenkaan pelkkä juomapaikka. Kirkon ohella kapakka oli lähes ainoa talonpoikaisväestön kokoontumispaikka. Siinä missä kirkossa puheoikeus kuului papille, kapakassa se kuului yhteisölle. Tienkulkijalle kapakka oli sisäänajopiha ja yömaja, se täytti seurain- ja kansantalon tehtäviä, se oli miesten tapaamispaikka, samoin paikka työn etsimiseen ja kaupantekoon.

Kapakkakulttuurin kukoistusaika jäi 1800-luvulle. Maanteiden varteen nousi vauhdilla suurehkoja puusta tai kivestä rakennettuja 1-2 tallin kapakkarakennuksia, vuonna 1895 Viron kuvernementissä oli 1448 kapakkaa ja Liivinmaalla toiset lähes yhtä monta. Kun valtion viinamonopoli astui voimaan vuonna 1900, pääosa kapakoista suljettiin. Kapakat jatkoivat toimintaansa viinamonopolin kauppoina, ruokaloina, seuraintaloina jne.

Ensimmäiset tiedot Postitien varressa olleista kapakoista löydämme vuoden 1669 Tartonmaan siltaosuuksien jakopöytäkirjasta. Nykyaikaan säilyneet Postitien kapakkarakennukset ovat poikkeuksetta peräisin 1800-luvulta.