Postitien kehitys

Viron tieverkko on hyvin vanha ja ulottuu lukuisten vuosisatojen taakse. Muinais- ja keskiajalla maaväylien ohella tärkeämpi kulkureitti oli vesitie. Tarton ja Pihkovan välillä on aikojen kuluessa liikuttu vesi- tai talvitietä käyttäen pitkin Emajokea ja yli Peipsijärven tai maanteitse Kirumpään ja Vastseliinan kautta.

Postitien kehityksessä käännettiin uusi lehti vuonna 1784, jolloin Tarton piirikunnan etelänpuoleisista kihlakunnista muodostettiin Võrun piirikunta. Uuden piirikunnan sijaintipaikaksi valittiin Kirumpään linnoituksen lähellä oleva Võrun kartano. Säännöllisen postiliikenteen avaamiseen kahden kaupungin välillä päästiin 1800-luvun puolivälissä.

1800-luvun lopulla voimakkaasti kehittymään alkanut rautatieliikenne, joka toi tullessaan lukuisten postiteiden sulkemisen, ei vaikuttanut Tarton ja Võrun väliseen liikenteeseen merkittävästi. Tarton ja Võrun väliselle hevospostiliikenteelle kohtalokkaaksi muodostui sen sijaan linja-autoliikenteen käynnistäminen vuodesta 1922 alkaen. Postiliikenne kuivui täällä kokoon lopullisesti vuonna 1931.

Toisen maailmansodan jälkeen, aikavälillä 1944–1971, Tarton-Võrun maantie kuului Viron SNT:n yleisliittolaisesti tärkeiden maanteiden joukkoon. Tänä kautena tien ulkonäköä muutettiin tuntuvasti – joitakin osuuksia rakennettiin suoremmaksi, tien pohjaa ja pintakatetta leveämmäksi, paikoittain myös tielinjan sijainti muuttui.

Vuonna 1972, kun uusi Tarton-Võrun tie valmistui, Postitie jäi sivutieksi. Postitien Põlvan ja Võrun maakunnissa olevaa osuutta suuret muutostyöt eivät ole koskeneet ja viime vuosina tietä on alettu arvostaa sen ainutlaatuisen historiallisen perinnön vuoksi sekä puhtaana asuin- ja vierailuympäristönä.